Taulujen synty Reijo Kivijärven kertomana

Naivistiset työt

Viime aikoina on maisemamaalaus pakostakin jäänyt vähemmälle, sillä naivistisien töiden kysyntä on kasvanut huimaa vauhtia. Yksi syy on kesäisin järjestettävä Naivistit Iittalassa – näyttely ja sieltä saatu julkisuus. Naivistisien töiden tekeminen on vaikeampaa ja raskaampaa kuin maisemamaalaus. Niissä on enemmän synnytystuskia, aivotyötä ja isoja ja pieniä pulmia. Yleensä naivistit ovat melko iäkkäitä, sillä tarinan kertojalla täytyy olla elämänkokemusta ja lempeän tarkkailijan ote kuvattavaansa. Olen ollut vuosikausia Iittalan taiteilijaporukan kuopus, mutta nykyään on ilmestynyt nuorempia mukaan.

Naivistinen teos voi syntyä usealla tavalla. Yksi on se että jossakin maailman turuilla matkatessa päähän pälkähtää hassu ajatus. Se on laitettava vihkoon ylös joko luonnostelemalla nopeasti tai kirjoittamalla nimi muistiin.

Kotiin päästyäni kehitän ideaa ja pikkuhiljaa se etenee. Saatan kerätä joitakin esineitä rekvisiitaksi, joskus käytän elävää mallia. Kerran lykkäsi naapurin mies vesikelkkaa ateljeessani karvalakki päässä ja toivoi että voi kun kukaan ei näkisi.

Lopullinen maalaus etenee kerroksittain useassa erässä. Välillä se saa kuivaa muutaman päivän jonka aikana työstän tietenkin muita tauluja.

Toinen tapa on se että istun vain tyhjän kankaan ääreen vedellen muutamia viivoja kankaalle piirustushiilellä. Ennemmin tai myöhemmin aihe alkaa muotoutua ja lopulta kun työ on valmis annan sille nimen. Nimi onkin tärkeä asia, se on puolet naivistisesta työstä. Valmis onnistunut työ saa minut sanomattoman hyvälle tuulelle, joskus nauran sille ääneen. Vaikka niitä on raskas tehdä, nautin suuresti kun saan kokoelman naivistisia tauluja valmiiksi.

Ateljeessa ne ovat kuitenkin vielä liian lähellä minua, mutta kun ne matkaavat maailmalle johonkin näyttelyyn, saan niihin vähitellen etäisyyttä. Kun yleisö on silminnähden hymyssä suin, silloin tiedän että olen onnistunut ponnisteluissani. Toivottavasti tekin viihdytte maalausteni parissa, ne ovat palanen minua.


Lomarakkautta
Lomarakkaus, 2006

Maisemamaalaus

Maisemamaalauksessa on antoisinta se, kun pääsee maalaamaan suoraan luontoon, sisälle maisemaan. Kun maaliskuun aurinko alkaa tekemään seinänvierustoille pälviä ja puroihin ilmestyy sulia, silloin elän kiihkeätä aikaa.

Nautin suunnattomasti keväthankia hiihtäessäni, maalaustarpeet pulkassani ja eväät repussa. Silloin tuntuu että pitäisi olla monessa paikassa yhtä aikaa. Valo muuttuu nopeasti. On oltava oikeassa paikassa oikealla hetkellä. On tiedettävä mikä paikka on parhaimmillaan aamuauringossa ja mikä taas ilta-auringon syleilyssä.

On opittava vangitsemaan nopeasti olennainen. Onko mitään kauniimpaa kuin auringon viimeiset säteet ruskeaksi patinoituneella hirsiseinällä. Luonnossa maalatessa jokaisesta taulusta tulee ainutkertainen tapahtuma, henkisesti täysin erilainen elämys kuin ateljeessa tehdystä.

Kylätien varressa kulttuurimaisemaa tallentaessani saattaa siihen riihen nurkasta tupsahtaa vanha ukkeli potkukelkallaan, elävää taiteilijaa ihmettelemään alkaen kohta kertoa tarinoita kyseisestä paikasta. Tai istuessani puronvarressa kevätpälviä hiljaa maalatessani alkaa luonto elää. Monenlaiset eläimet tulevat näköpiiriin tietämättä minusta mitään.

Talven keskellä
Talven keskellä 2006

Takaisin